20130624

I wish I knew what is going on inside your head

Tänään itkin pitkästä aikaa. 
En siksi että olisin ollut surullinen.
Kaikki tuntui vaan olevan niin hyvin. 
Paremmin kuin pitkään aikaan. 
Viime aikoina on tapahtunut niin paljon. 
Pitkiä viestejä, kauniita hymyjä,
haikeita ilmeitä, menneiden muistelua,
uusia ystäviä ja paljon kuvia.
On olemassa niin paljon tavaroita,
 jotka muistuttavat menneistä,
silloinkin kun haluaisi vaan päästä eteenpäin
ja unohtaa kaiken.


Sain kirjankin vihdoin luettua loppuun asti.
On aika aloittaa uusi.
Ja ottaa vastaan sen mukana tulevat uudet seikkailut.
Aina yhtä haikeaa
päästää irti jostain mistä kiinni on pitänyt
kun tietää ettei sitä saa takaisin,
eikä niitä hetkiä
jotka nyt vain mielessämme elävät.


Pian kesäkuu loppuu
ja alkaa heinäkuu.
Heinäkuun vietän töissä.
Onneksi siellä on viihtyisää,
tuntuu kuin ei töitä tekisikään.


Erilainen postaus kuin yleensä,
ehkä vaihtelu oikeasti virkistää.
En osaa kirjoittaa ajatuksia
niin kauniiksi sanoiksi kuin haluaisin
mutta tahdoin edes yrittää.

I will always care for you, even if we're not together and even id we're far, far way from each other


Viikonloppu ja juhannus meni niin hyvin. Juttelin paljon uusille ihmisille ja sain kokee monia upeita hetkiä mulle rakkaiden ihmisten kanssa. Torstaina Saana tuli ekaa kertaa Isojoelle. Istuttiin eka iltaa meillä ja sit saatiin idea lähtee kylälle. Skumpan kanssa. Pojilla oli telttabileet urheilukentän vieressä olevalla kukkulalla ja mentiinkin sinne moikkaileen tyyppei. Kotiin tultiin joskus yöllä ja oli niin paljon juteltavaa, et vaikka silmät menikin jo kiinni niin oli pakko saada puhuu. Ihan parhautta.

Perjantaina mentiin Anniinan ja Miian kanssa traktorilla juhannusjuhliin, missä koko meidän porukka olikin jo ennen meitä. Matkalla pysähdyttiin kuvaamaan, mutta kaikki kuvat on vielä Anniinan kamerassa - laitellaan niitä kun ehditään :-)

Nyt oon lähdössä Hornistoon kattomaan vikaa kertaa mummun lapsuuden kotia, koska sen jälkeen se saa uudet omistajat. Oon ollut siellä monta kertaa lapsena ja tän kerran jälkeen sinne ei saakkaan enää mennä. Aika haikee fiilis.

Kivaa alkanutta viikkoo teille! :)

20130621

HYVÄÄ JUHANNUSTA !






Viime juhannus. Kaikki oli niin erilailla, mut toisaalta ei. Tää juhannus vietetään samas porukas ku viime vuonna, toki osa porukasta on vuoden aikan ehtinyt vaihtumaan. Tää juhannus tullaan viettään samassa paikassa ku edellisvuonnakin. Muistan vieläki miten viime vuonna viikkoo ennen ja jälkeen juhannusta kukaan ei oikeestaan puhunut mistään muusta. Kaikki odotti sitä niin suurella innolla. Osa porukasta meni kärryssä, mut mä en uskaltautunut sinne vielä silloin. Tänä juhannuksena oon onneksi vapaalla, viime vuonna oli vähän tuskasta mennä töihin 11 seuraavana aamuna..

Me aloteltiin juhannuksen viettoo eilen jo vähän pienemmässä porukassa. Oltiin eka meillä ja sit mentiin kylälle telttabileisiin. Niistä on kuitenkin jo selvitty ja tästä illasta ei voi tulla mitään muuta ku onnistunut. Näkee niin paljon ihmisiä ja saa viettää koko illan niiden rakkaimpien ystävien ja kavereiden kanssa. Yöllä suunniteltiin nukkuvamme flikkain kanssa makuupusseissa lattialla. Mitähän siitäkin tulee.
Tän postauksen tarkotuksena oli kuitenkin tulla vaan pikasesti toivottamaan hyvää juhannusta, toivottavasti te saatte viettää sen yhtä hyväs porukas ja aurinkoises sääs kun mekin. :)

20130620

''Love all, trust a few, do wrong to none'' - William Shakespeare








Olin eilen pitkästä aikaa soutelees ihan yksinäni. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä? En oo varma. Yksin soutelus on hyvät ja huonot puolensa - saa mennä miten haluaa mut toisaalta kukaan ei oo sanoos ku pitäis kääntää ettei souda mitään päin. Oli vähän turistifiilis ku kuvailin rantoja ja itteeni. Onneks leirintäalueella oli viel enemmän turisteja ku mä oon. Ne tuli kyseleen jopa multa kuinka syvä tää järvi on, mitä kaloi sieltä saa, tunsinko Kyllikki Saarta tai olinko sille mitää sukuu. Sulosta.

Illalla käytiin kylällä sen kunniaks et Siirillä oli nimpparit. Siel oli taas aika hiljasta. Nyt oottelen vaan iltaa ja sitä et Saana tulee Isojoelle. Eka syödään jotain, en oo viel varma mitä kokkaan ja sit illemmalla taidetaan suunnata kylälle.

En malta oottaa huomista, tulee tapahtuu nii paljon kaikkee kivaa. Oon ihan innoissani. Juhannus menee aina niin hyvin, ja no miksei menis. Täs porukas kaikki tuntuu aina ihan erityiseltä. Jopa urheilukentän patjalla makaaminen vaikkei kukaan puhuis mitään, olis vaan ihan hiljasta mut tietäis et ne kuuntelis jos haluis sanoo jotain. Tällästä hyväs porukas kuuluiski olla.

20130618

The only way to do great work is to love what you do





Ekasta kesätyöpäivästä selvitty. Enää 19 jäljellä. Tuol kyl viihtyis oikeestikkin pidempään, kaikki tuntuu nii erilaiselta ja kivalta. Hymyilin vaan koko päivän. Oikeesti olin vähä pettyny ku kello oli yheksän ja oli aika lähtee kotiin. En ollu yhtää varautunu siihen et saatan joutuu puhuu muitaki kielii ku suomee mut onneks selvisin. 

Nyt oon puoltoista viikkoo lomalla ja sit meen taas pariks päiväks töihin. Täs välis ehtii tapahtuu vaikka mitä: Mun ystävä Saana tulee Porista ekaa kertaa Isojoelle. Suunnitelmat on viel auki, mut mietittiin et ois kiva pelailla lentopalloo ja käydä vaikka soutelees. Onneks sitä ehtii viel suunnittelee. Juhannuski on jo tänä viikonloppuna. En tie vielkää varmasti mitä tulee tapahtuu. Oon vaa päättäny olla onnellinen ja hymyillä nii paljon ku mahdollista. Sanoin eilen Siirille et oon pelkkää hymyy jos aurinko paistaa juhannuksena. Ette voi ees kuvitella kuinka suupielet nous ku selailin iltasanomii tänää.

Töiden jälkeen päristelin kotiin skootterilla. Pikaset viestittelyt Annan kans, vähä kahvii ja takasi kylälle. Mentii kahestaa juttelee ja kahestaa tosiaan saatiinki olla. Siel oli ihan hiljasta. Puol yheltä lähettii takasi kotiin ku alko tulee kylmä. Tulipa ainaki juteltua. Ja juoruiltua. Hymyiltyä kans ja tulevaisuutta suunniteltua. 

Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan just niinku haluanki. Ehkä on paras mennä nukkumaan ennen ku tää fiilis katoo ja toivoo et se jatkuu viel huomennakin. Tai sit pitäis vaan valvoo ja nauttii tästä nii kaua ku tää jatkuu. Onneks elämä on täynnä mahdollisuuksia.

20130615

Please believe that things are good with me, and even when they're not, they will be soon enough




En ees muista millon oon viimeks viettänyt lauantai-illan kotona, ainakaa silleen et kotona ei oo ollut ketään muita. Veli kavereineen kävi äsken poikkeemas kahvilla ja sisko lähti heti kotiin päästyään provinssiin Seinäjoelle. Oon nii kateelline. Mäki haluun provinssiin ku en oo ikinä ollu ja kaikki aina sanoo siel olevan niiin hyvä tunnelma. Ehkä sit ens kesänä ku on autokortti itelläki nii pääsee helpommin reissaamaan.

Tänään suunnitelmissa on kattoo selviytyjät ja sen jälkeen ehkä joku elokuva. Tai sit meen vaan ajoissa nukkumaan. Mun työnantaja soitti alkuviikosta ja kysy jos pääsisin tuleen jo maanantaina töihin, joten maanantaiks ei tarttekkaan miettii mitä sitä tekis ku meen iltavuoroon. Jännittää et millasta siel on, vaikka olinki samas paikas jo viime vuonna. Siel on kuitenki vaihtunu tosi paljon työntekijöitä enkä tunne niistä uusista ketään ennestään. Luultavasti kaikki menee silti ihan hyvin ja stressaan turhaan.

Eilen olin pitkästä aikaa traktorin kyydissä kylillä ja mentiin illalla Pasille viettään iltaa. Siel oli ihan mukavaa mut lähdettiin aika aikasin kotiin ku alko väsyttämään. Yöllä saatiin kaverin kanssa välit selvitettyä, mistä oon tosi ilonen koska hän on kuitenkin tosi iso osa mua ja oon tottunu siihen et pystyn puhuun sille kaikesta. Tää viikko ku ei olla oltu yhteyksissä on tuntunu tosi yksinäiseltä ja oudolta. Ei enää ikinä uudestaan.

Nyt on kuitenkin lopetettava että ehdin katsomaan ne selviytyjät. Pitäkää kiva lauantai-ilta! :)

20130613

You're that kind of persons that people write songs about


 Oltiin tänää tyttöjen kans pitkästä aikaa ihan vaan kuvailees. Mulla oli myös pitkästä aikaa kiharat, tosin ne ei oikee tykänny tosta kosteesta ilmasta ja ajamisesta joten no, se siitä. Oli kuitenki kivaa tehä jotain erilaista ku mitä yleensä tehään ja ajatus kuvailureissusta lähti siitä, et Siirille piti saada uus profiilikuva. Ja niihä me saatiinki upeesta tytöstä upee kuva.



Peruskuvailut: ensin päivitetään instagramiin uusia kuvia ja sit vasta kuvaillaan kameroilla. Käyhän se näinkin.






 Löydettiin metsästä tollanen laavu ja päätettiin istahtaa siihen hetkeks aikaa. Sen vieres oli ihana pelto mistä sai kauniita kuvia. En oo hetkeen nähty mitään yhtä upeeta: siel oli nii vihreetä ja paljon kukkia. Loppuun viel kuva siitä, miten tekniikkariippuvaiseks nuoret on menny..


Lopuks mentiin viel Siirille iltateelle ja samalla saatiin Anniinan kans lukee Siirin meistä kirjottama teksti. Upeeta. Miten kauniisti ihminen voikaan toisesta kirjottaa. Osaisinpa mäkin.

Tää postaus oli tällä kertaa aika vähäsananen mut kuvat kertoo enemmän ku tuhat sanaa. Lisäks mulla on niin väsy, ettei ajatukset kulje kunnolla joten ehkä näin on parempi.

20130611

The only person you should try to be better than is the person you were yesterday






Mun viime päivät on koostunu..
..hitaista aamupaloista ja liiallisesta teen juomisesta 
..ystävistä ja nauramisesta
..ikävöimisestä ja viestittelystä 
..pettymisestä ja toisen puolesta iloitsemisesta
..tuurissa käymisestä ja perheen kanssa olemisesta
..kesäsateista ja raekuuroista
..huoneen sisustamisesta ja vaatteiden tilaamisesta
..lukemisesta ja piirtämisestä
..sekä tulevaisuuden suunnittelusta, etenkin juhannuksen. Pikkuhiljaa juhannussuunnitelmat alkaa kuitenkin olla valmiita ja saa hetkeks hengähtää. Viel ku saadaan joku varaamaan paikka nii kaikki on hyvin.

Tänään oltiin Tuurissa. Se on yks kesään kuuluvista jutuista - sinne on päästävä joka kesä vaikkei mitään erityistä asiaa olisikaan. Illalla kävin moikkaamassa ystäviä, juotiin lisää teetä ja sen jälkeen tulin kotiin lenkille. Loppuilta on mennyt ihan vaan oleskellessa, kuvia muokkaillessa ja musiikkia kuunnellen. Hetken päästä alan katsomaan tän päivän salkkareita katsomosta ja sit taidan mennä nukkumaan et pääsen huomenna ajoissa ylös.

Miten teidän viikko on alkanut? :)

20130610

Never regret something that once made you smile


63 päivää kesälomaa ja sit siirryn lukion kakkoselle. Tuntuu oudolta. Mua jännittää keväällä alkavat kirjotukset ja samalla oon tyytyväinen tähän kaikkeen. Muistan vieläkin sen päivän kun menin ekaa kertaa tutustumaan lukioon. Mua ei jännittänyt ja kaikki tuntu niin hienolta. Heti tuli sellanen tunne, et tänne mä kuulun. Haku koitti maaliskuussa ja tein haun viimesten päivien aikana. Opettajat ihmetteli koulussa, miks venytän päätöksen tekoo. En kuitenkaan halunnu tehdä koko loppuelämääni vaikuttavaa päätöstä 15-vuotiaana vaan odotin et täytin 16. Meidän kotipaikkakunnalla ei oo omaa lukiota, joten kaikkien on tehtävä päätös siitä, mihin suuntaan haluu lähtee. Oon kiitollinen siitä, et mun ei tarvinnut mennä yksin. Siitä, että tiesin sieltä jo valmiiksi porukkaa. Siitä, et meidän ryhmä on pieni - vaan 10 henkilöä koska luetaan pitkää ruotsia.


Mietin yöllä et mitä haluun elämältäni. Missä mä haluan asua, keiden kanssa ja miten. Millasta työtä haluun tehdä ja oonko valmis tekemään kaikkeni saadakseni unelmat toteutumaan. Sanaton fiilis. Mulla on niin paljon vaihtoehtoja ja vielä enemmän unelmia.


Mietin myös et mitä odotan tältä kesältä. Uusia ystäviä, rakkautta, hyviä muistoja, töitä, viisastumista? Hetkiä joita voi muistella hymyillen vanhempana? Niitä ainakin. 

Aika menee niin nopeesti. Tuntuu ku oisin vasta vaihtanut koulua, tää vuosi vasta alkanut ja nyt ollaan jo puolessa välissä, vasta hetki sitten odotettiin kevättä ja pian on jo juhannus. Sanotaan, että aika kuluu nopeasti hyvässä seurasssa. Itse ainakin uskon siihen, välillä silti toivoisin ajan menevän edes vähän hitaammin jotta hyvistä hetkistä ehtisi nauttimaan kauemmin.. 


Hyvää alkanutta viikkoa!

20130609

I'm gonna make the rest of my life the best of my life

Viimeset kaks päivää.. On tapahtunu niin paljon etten tiiä mistä ees alottaisin. Niin paljon ihania ihmisiä, uusia muistoja ja hyviä hetkiä. Niin upee fiilis koko ajan ja aitoja hymyjä. Uusia tuttavuuksia ja parempaa tuntemista niiden vanhojen kaa joita yleensä tapaa vaa moikata. Paljon unta, mut enemmän kuitenki valvomista. Unirytmi on sekasin ja en ees tie missä päivässä ollaan - mut ei se haittaa, mä oon lomalla. Meen nukkuu 3-4 aikaan ja herään päivällä. Oon onnellisempi ku ikinä. Tunnen olevani enemmän elossa ku koskaan ennen. Jatkuispa tää fiilis ikuisesti.





Eilen olin pitkästä aikaa kirjastossa. Löysin ihania kirjoja. Selaan niitä läpi ja luen hyviä kohtia sekalaisessa järjestyksessä koska mun keskittymiskyky on täysin kadoksissa. Pyöräiltiin mun ystävän Siirin kanssa ympäri kylää ja rakastettiin maailmaa. Käytiin keinumassa ja kuvailtiin.




 
 
Illalla suunnattiin Siirin, Anniinan, Miian ja Annan kanssa järvelle. Sitä ennen käytiin kuitenki suohaudalla kulttuurimatkalla. Pelotti ja jännitti. Käveltii sinne pikasesti, otettiin parit kuvat ja sit kiireesti takasin jatkamaan matkaa. Meidän tarkotuksena oli vaa soudella ja grillata, mut suunnitelmat muuttu ku pojat oli siel telttailees. Vietettiin iltaa niiden kanssa ja kahdelta yöllä lähdettiin kotiin päin. Viestittelyä neljään aamuyöllä ja sit nukkumaan.

 


 
 
 

Aamulla heräsin 12 aikaan ja nousin neljältä. Mikää tää päivärytmi on.. Pikasuihkun jälkeen menin pihalle syömään aamupalaa ja selailemaan kirjoja. Sit lähdin kaverin luo pyörällä ja myöhemmin mentiin kylille. Janikan oli vähän väsy ja se meinaski nukahtaa ohjaustangolle. Pyöräiltii keskellä tietä kevarista vauhtia ottaen. Päästii myös ekaa kertaa ikinä mopoauton kyytiin - ei siel ollukkaa nii kauheeta ku olin aatellu, aika mukavaa oikeestaa. Viikonlopun saldona on lisää upeita muistoja ja hetkiä ku ei vaan voi olla hymyilemättä. Tää viikonloppu oli selkeesti yks tän kesän - ja ehkä koko elämän - parhaista.